tiistai 23. helmikuuta 2016

Suurkaupungin asukkeja

Tällä hetkellä parasta Lontoossa lapsen mielestä on varmasti St Paulin katedraalin pyörätuoliramppi. Hyvänä kakkosena tulevat varmasti City Farmit. Ne ovat lahjoistuvaroin ja vapaaehtoisvoimin pyöriviä maatiloja, joilla cityihmiset käyvät eläimiä ihmettelemässä ja pääseehän niille tosiaan vapaaehtoistöihinkin. 

Tähän mennessä olemme jo käyneet Hackney City Farmilla sekä Mudchutessa. Näistä Hackney oli  sopivan kompakti iltapäiväkohde, Mudchuteen kannattaa varata enemmänkin aikaa. Tähän väliin on hyvä huomauttaa, että nämä ovat tosiaan maatiloja, ja joillakin niistä on laajoja eläinten silittelyaitaus, joissa osa niistä jolkottelee vapaana. Vapaana jolkottelevat kanat, kukot ja vuohet tuottavat kaikenlaista kuraa, joten kovin puhtaita paikkoja maatilat eivät ole. Kurahousut ja/tai ainakin saappaat siis jalkaan kaikille.



Nyt teimme viimeisen väliaikaisasuntopäivän ratoksi iltapäiväretken Surrey Farmille. Koska oli maanantai, melkein kaikki muut maatilat olivat kiinni. Surreyhin Googlella oli myös mukavin reittiehdotus, joten sinne myös päädyimme matkaamaan lauttayhteyden takia. Ja kivaahan lautalla  oli päristellä pisin kaupunkia.


Kaikilla vierailemillamme farmilla on ollut kahvila, kauppa sekä eläinaitauksia. Jokaiset omiensa kanssa sekä yhteisaitaus, jossa säyseämpiä saa taputella. Kaupasta sai ostaa kauraryynejä eläimille sekä maatilan tuotteita. Meidän piti vähän aikaa kerätä rohkeutta, että pääsimme taputtelemaan lampaita ja vuohia. Onneksi pääsimme, koska se vasta hauskaa olikin. Lopun aikaa kirmailimme eri aitausten välillä lapsen tahtia. Tämänkin kerran lemppari oli ehdottomasti pupuhäkin asukit, vaikka possujen röhkiminen oli myös mielenkiintoista kuultavaa. Aasiaitauksen asukit pysyivät hiljaisina, toisin kuin itäkaupungin kollegansa, joten ne eivät tällä kertaa kirvoittaneet nauruja huulille. Ilta hyräiltiin Piippolan vaaria.


Itse tuskin olen silitellyt aaseja, lampaita, lehmiä ja vuohia koko elämäni aikana niin paljon kuin viimeisen kuuden kuukauden aikana, vaikka olen sentään maalla lapsuuteni asunut. Täytyy näköjään muuttaa suurkaupunkiin, että löytää maatilan eläimiä kotinurkilta.









maanantai 22. helmikuuta 2016

Aste enemmän vaihtelua

Tässä kirjoituksessa olisi tarkoitus pureutua vähän syvemmälle kieliopin kiemuroihin. Sellaisiin asioihin, joista harvemmat äidinkieliset ovat koskaan kuulleetkaan, vaikka osaavatkin ne saumattomasti. Aiheena on nimittäin konsonanttien astevaihtelu ja jossain määrin verbityypit (lisäinfoa tekstin lopussa).

Konsonanttien astevaihtelu on varmasti yksi hankalimpia suomen kieliopin ilmiöitä oppia. Astevaihtelu tarkoittaa sitä, että joissakin sanoissa on eri taivutusmuodoissa joko eri määrä konsonatteja tai kononaan eri konsonantteja. Vertaa vaikkapa lukea- ja kauppa-sanojen keskiosan muuttuvia konsonantteja: lukea  lu-en ja kauppaa  kaupassa. Konsonantti voi siis lyhetä tai kadota kokonaan, mutta myös muuttua: kutoa  kudon. Äidinkieliselle nämä konsonanttien vaihtelut eivät ole temppu eikä mikään, koska ne on jo lapsuudessa omaksuttu ja moneen kertaan harjoiteltu (sekä kotimurteiset että yleiskieliset variantit), mutta vieraskielisille ne aiheuttavat tukon harmaita hiuksia. Kakkoskielisille ja ulkosuomalaisille astevaihtelut aiheuttavat varmasti jonkin verran hankaluuksia, varsinkin kirjoitetussa kielessä.

Pari viikkoa sitten alkoi taaperomme puheessa verbit taipua. Ei nyt mitenkään paljon tai toistuvasti, mutta joskus ja vähäsen. Sinänsä kyllä ihmettelen tätä, koska lapsen kanssahan tulee useinmiten käytettyä vain kolmatta persoonaa, vaikka miten olisi luvannut tällaista keisarillista puhuttelumuotoa välttää. Oletetaankin siis, että lapselle kolmannen persoonan muoto on perusmuoto, koska sitä hän eniten kuulee. Sanakirjainfinitiiveistä hänellä ei ole vielä hajuakaan.

Nyt passiivimuodot tekevät siis tuloaan lapsen suomeen: luketaan  vaikka eihän tämä oikeastaan ole kieliopillinen passiivi, vaan vähän modernimpi versio me-muodosta. Sitä hän varmasti tarkoittikin, että luetaan kirjaa (yhdessä). Monikoksi sen voi siis kuitenkin laskea. luketaan tuli kuitenkin astevaihtelullisesti vahvan konsonantin kera (vrt. heikko ja oikea muoto luetaan). Vahva variantti kun tämän verbin osalta esiintyy vain perusmuodossa ja kolmansissa hän- ja he-persoonamuodoissa. 

Toinen juniorin puheessa usein kuuluva vaihteleva verbi on siivota(a). (Tämä ei kylläkään ole astevaihteluverbi vaan kyse on supistumasta.) Tätä hän käyttää kolmannessa persoonassa (itsestään puhuessaan, juu tykkää siivota), jolloin oikea muoto olisi ilman t:tä: siivoaa. siivota-verbi on vahvakonsonanttinen vain perus- ja passiivimuodoissa, joten vahvakonsonantillista muotoa hän kuulee puheessa varmasti vähemmän kuin heikkoa siivoaa-muotoa. Saman verbin eri vartalot siis tuskin ovat sekoittuneet keskenään. Mistä vahva konsonantti putkahti? Vahva konsonantti on varmastikin tullut lukea-verbin vaikutuksesta, koska siinä se on 3. persoonassa: hän lukee vrt. hän siivoaa. Viimeisen vokaalin olen useammin kuullut pitkänä kuin lyhyenä: siivotaa.

Vaikuttaa siltä, että lapsi käyttelee varsin produktiivisesti vahvoja konsonantteja sanavartaloissa. Selvästikin astevaihtelu kaikkine sääntöineen on vielä oppimatta, mutta jo jossain määrin hiffattu, koska vahvoja konsonantteja ilmestyy sinnekin, mihin niitä ei kuuluisi tulla.

Ja kyllä, verbintaivutusta olen ollut kuulevinani myös saksaksi, mutta mikään ei ole toistaiseksi tarttunut muistiini.

Ankassakin on astevaihtelua, mutta se ei meillä vielä kuulu.


---

*Lisäintro suomen verbeihin: verbityyppejä on 6, ja ne jaotellaan infinitiivin päätteen mukaan. Verbityyppien taivutusvartalot eroavat toisistaan, ja toisissa on astevaihtelua, toisissa ei.



perjantai 19. helmikuuta 2016

Normipäivä vanhoilla kulmilla

Kun elämä muuttuu kertaheitolla, on toisinaan vaikea pysyä perässä: mikä oikein muuttuu ja mistä sitä  onnistui pitää kiinni. Varsinkin lapsen kanssa rutiinien osuus arjessa korostuu, mutta muutosten myötä sitä alkaa usein kaivata rutiinejaan, vaikka sellaisista ei muuten perustaisikaan. Päätinkin kirjoittaa tavallisesta arkipäivästämme kaksi versiota: ennen muuttoa ja muuton jälkeen. Tässä peruspäivä ennen muuttoa.

Lapsi ja minä emme ole aamuihmisiä, joten nukumme pitkään ja hartaasti, jos vain on mahdollista. Kun olemme kotona kahdestaan, pääsemme ylös puoli kahdeksalta. Kun kotosalla on myös perheen aamuihminen, voimme päästä ylös puoli tuntia aikaisemmin. Aamutoimien jälkeen pakkaudumme autoon ja suuntaamme hoitotädin luo. Sään salliessa liikumme pyörällä, koska hyötyliikunta on ainoa liikuntamuoto, joka arkeemme mahtuu. Tänään ei kuitenkaan ollut pyöräilypäivä. Ruuhkasta riippuen matka kestää vartista kahteenkymmeneen minuuttia. Pyörällä reilu parikymmentä minuuttia. Automatkalla kuunnellaan ja lauleskellaan joko suomen- tai saksankielistä lastenmusiikkia, tarkkaillaan ohikiitäviä lintuja, lentokoneita ja moottoripyöriä. Pyörän selästä ympäristön tarkkailu onnistuu paremmin, ja pyörä onkin juniorille mieluisampi kulkuväline. Perillä olemme vähän yhdeksän jälkeen.


Juniorin hoitopäivä alkaa leikkikentällä, joten teoriassa pysähdyksen pitäisi olla nopea. Vaihdettuani pikakuulumiset muiden äitien kanssa, palaan kotiin sorvin ääreen. Toisinaan tähän kuitenkin menee pari minuuttia kauemmin. Aamulla ei kuitenkaan ole aikaa hukattavana, joten kiire ajaa minut takaisin kotiin. Tällä hetkellä onkin menossa varsin hermoja kiristävä osa kirjoitusprojektia, ja aikaa tarvittaisiin vähäsen enemmän kuin päivähoidon mahdollistamat nelisen tuntia, mutta näillä mennään.


Kahdelta suuntaan hakemaan lapsen takaisin. En tiedä miten nopea toimitus tämä olisi koti-Suomessa, mutta Saksassa siinä menee oma aikansa, siis toisten vanhempien kanssa jutellessa.  Tämä onkin ollut minulle hyvä kieli- ja kulttuurikoulu. Samalla lapset jatkavat hiekkakakkujen tekoa, keinumista ja liukumista, ja raitis ulkoilma tekee toki meille kaikille hyvää. 


Kotimatkalla pysähdymme ruokkimassa sorsia ja lokkeja läheisessä puistossa. Viikonlopun jäljiltä meillä on aina vanhaa leipää, ja ruokintarituaali alkoi siitä, etten tykkää heittää ruokaa roskiin. Lapselle tämä on parhautta. En tiedä mistä lapsen lintuinnostus on peräisin (ehkäpä ihmiselle sisäsyntyistä), mutta lintuja ruokitaan meillä usein ja se on aina yhtä kivaa. Välillä minua hirvittää, kun näyttää, että kaupunkilaislokit nappaavat leivänpalat suoraan kädestä, mutta lapsesta se on vain kivaa. Kun leivät on loppu tarvitsee vielä hihkua ja juosta parhaan näköalapaikan perässä, sitten lähdemme  kotiin lämmittelemään sormia. Kostea kylmyys menee luihin ja ytimiin. Lapsi taitaa olla enemmän paikallisiin oloihin tehty.


Usein tapaamme ystäviä tai naapureita iltapäivällä. Täksi päiväksi ei ollut mitään sovittuna, joten vietämme rauhallisen koti-iltapäivän. Minä yritän tehdä kotitöitä ja lukea kirjoja, lapsi leikkii. Autan hänet alkuun leikeissään, toisinaan istun seuraksi. En nauti leikkimisestä mitenkään erityisesti, joten minulla on useasti oma kirja kädessä lapsen leikkiessä. Piirto- ja lukuhommat ovat minulle mieluisempia ja niitä teemmekin yhdessä. Puuhat valikoituvat lapsen mielenkiinnon mukaan.

Illallinen on kuudelta ja iltatoimitusten jälkeen laitetaan muumitalon asukit nukkumaan. Iltatoimitusten lomassa katsotaan päivän nukku-Matti joko netistä tai televisiosta riippuen siitä miten hyvin pysyimme aikataulussa. Varsinkin vilkkaina iltoina lapsi tarvitsee nämä rutiinit, jotta osaa rauhottua. Toisen niistä teimme itse, toinen on isovanhemmillta opittu. Kukapa meistä kiireisen päivän iltana tietäisi mitä kello on, jos sitä ei voisi kellosta tarkistaa. Lapsen simahdettua, voin jatkaa omaa päivääni vielä pari tuntia lueskellen ja telkkua töllötellen. Huomenna on päivä uus.


tiistai 16. helmikuuta 2016

Taaperon kielicocktailit osa 2

Viime viikkoina ollaan muun muassa haluttu riisua ulkovaatteet ite alleine (suom. yksin, itse). Saksalaisen auchin lisäksi on ahkeran sanaviljelyni tuloksena kuulua joskus myös suomalainen kans.

Die tuohon (suom. se) kaltaiset kaksikieliset lausahdukset ovat varsin arkipäiväisiä. Kuten olen kirjoitellut, meillä noudatetaan OPOL-menetelmää rennosti ja vähän soveltaen. Siis yksi vanhempi, yksi kieli, aina kun se tilanteeseen sopii. Tämä sopii meille parhaiten, ja asiaa tuntevammista blogeista olen lukenut, että näin lapsesta tulee joustavampi kielten käyttäjä. Mitä se sitten tarkoittaakaan. 

Jotkut sanat ovat juurtuneet puheeseenkin tietyllä kielellä. Lähinnä ne ensimmäiset, joita lapsen suusta kuuli. Yksi tälläinen on nalle. Mieskin sanoo toisinaan suomeksi nalle, pikku myy ja iskä. Varsinkin iskä on juurtunut puheeseemme, vaikka käytössä on papakin. Minä kun olen se, joka useammin puhuu isästä, ja teen sen suomeksi. Muu ympäristö puhuu enemmän äidistä saksaksi, joten minun "nimekseni" on lähes yksinomaan valittu mama, vaikka äitiäkin kuulee. 

Hoitotäti on alkanut päivän lopuksi hyvästellä juniorin englanniksi bye bye. Tämä onkin nyt tarttunut puheeseen, juuri sopivasti ennen muuttoa.

Muutto meneillään.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Taapero muuttaa

Miten valmistella pieni lapsi isoon muutokseen? Kaikki taaperon vanhemmat varmasti tietävät, ne tajuavat ihan kaiken, vaikka niille unohtaisi kertoa ihan kaiken  jotenkin ne silti aavistavat. Useinhan sitä unohtaa kertoa arkisia asioita, kuten että nyt mennään kauppaan, sitten postiin, sitten liukumäkeen ja illalla tulee ystävä kylään. Kukaan vanhempi tuskin itse haluaisi elää niin, että jokainen rutiinista poikkeava tapahtuma tulisi yllätyksenä.

Kyselyikäisen valmistelu asioihin on varmasti helpompaa, vaikkakin vie rutkasti enemmän aikaa kaikenlaisine kyselyineen. Kyselyikäistä tulee varmasti harvemmin kuskattua vaikkapa leikkitreffeillekään niin, että unohtaisi hänelle asiasta mainita.

Tätä maisemaa auringonlaskuineen tulee ikävä.
Lukemani perusteella lapsi suhtautuu muuttoon kuten vanhempansa. Jos muutto on vanhemmille positiivinen tapahtuma, lapsikin ottaa sen positiivisesti ja sama toisin päin. Tärkeintä taitaa siis olla pitää oma mieli pirteänä. Taapero ei kuitenkaan ymmärrä kaikkea, vaan hänelle täytyy pystyä selittämään asiat niin, että hän ne ymmärtää, ja siltikään ei voi mitenkään tietää, miten hän asian ymmärsi.

Päätimme hommata avuiksi lastenkirjan, jonka päähenkilö muuttaa. Kirjan luku lienee hyvä aloittaa muutama ilta ennen muuttoa, jotta lapsi ehtii sitä vähän mietiskellä ja kertailla itsekseenkin, ja lukea se niin moneen kertaan kuin hän haluaa. Lisäksi uskon, että on hyvä palata kirjaan myös muuton jälkeen, koska lasta varmasti askarruttavat monet asiat muuton jälkeenkin ja rutiinit luovat turvaa. Kuinka paljon ennen valmistelu pitäisi aloittaa? Nettiohjeiden mukaan ei liian myöhään. Tästä junasta taisimme jo myöhästyä, mutta toisaalta muutosta on ollut ilmassa jo kuukausien ajan, kun iskä on ollut viikot pois, ja taaperon lähitulevaisuus on lähempänä.

Monet ystävämme ovat muuttaneet ulkomaille osa suunnittelee muuttoa. Milloin siitä lapsille kerrotaan, vaihtelee paljon. Osa kertoo jo mietiskelyvaiheessa, osa odottaa pakkaamisen aloittamiseen. Itsekin uskon, että mitä pienempi lapsi on, sitä konkreettisemmin asiat tarvitsee hänelle selittää. Vaikka sitten pakatessa. Eräät Afrikkaan muuttaneet kertoivat leikki-ikäisille lapsilleen vasta pari viikkoa ennen, ja muistan kauhistelleeni tätä aikoinaan. Nyttemmin tiedän, että lapsen aikakäsitys on niin erilainen, ja lapset ovat niin erilaisia. Leikki-ikäiselle kertoisin varmasti muutama viikkoa ennen.


Toiseksi päätimme panostaa juniorin uuteen huoneeseen. Tähän asti hänellä ei ole ollut omaa huonetta, vaan uninurkka työhuoneessa sekä leikkinurkka olohuoneessa. Uuteen huoneeseen ostettiin (puretaan ja kootaan vasta perillä) pari uutta huonekalua ja lelua, jotka sitten edustavat lapselle muuton mukana tuomaa konkreettista muutosta, vaikka lahjonnaltahan tämä kuulostaa. Tätä lienee myös hyvä alkaa mainostaa muutama päivä ennen muuttoa, ettei tämäkään tule ihan yllätyksenä ja hänellä on jotain mitä odottaa.

Lisäksi lienee hyvä kertoa lapselle miten reipas ja iso hän on ja kun hän muutostakin selviää kuin iso poika konsanaan.

Miten teidän taaperot ovat reagoineet muuton tuomiin muutoksiin? Olivatko reaktiot odotuksenmukaisia vai tuliko yllätyksiä?


keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Aakkospelin väärinkäyttöä

Ekapelit ovat nippa nappa kouluikäisille tarkoitettuja lukemisen taitoja harjoituttavia tietokonepelejä. Ne ovat Jyväskylän yliopiston oppimisvaikeuksien tutkimuskeskuksen (Niilo Mäki Instituutti) aikaansaannoksia, joten ei mikään ihan turhia pelejä. Monien eri versioiden avulla voi harjoitella joko kirjainäännevastaavuuksia ja tavuja, lukemista, sujuvuutta tai jopa matematiikkaa. Pelistä on myös mamuversio.

Muistin ladanneeni pelin alku-version tietokoneelle joskus syksyllä katsoakseni, millainen se on. Kun tulin maininneeksi pelin eräässä työkeskustelussa, päätin tutustua siihen tarkemmin. Huomasin ilokseni, että tarjolla on myös mobiiliversio, jonka latasin heti puhelimeeni. Matkojen ratoksi juniori pelaa taaperoille tarkoitettuja eläinmobiilipelejä, ja tämä vaikutti samankaltaiselta  siis matkaratoksi sopivalta. En halua opettaa lastani lukemaan kaksivuotiaana, vaan tarjota tekemistä niihin hetkiin, kun on pakko istua ja mielellään hiljaa paikallaan. Pelaa jos pelaa, mutta en siihen erityisesti kannustaisi. Eläinpelit eivät kuitenkaan enää häntä kiinnosta, vaan hän avaa nykyisin ekapelin, kun tilaisuus tarjoutuu. Ekapeli on interaktiivisempi ja varmasti vähän haastavampi kuin eläinpelit, joten ehkäpä se kiinnostaa siksi enemmän. Ekapeli alun mobiiliversion saa sovelluskaupasta puhelimeen ilmaiseksi. Muut versiot saa tietokoneelle, kunhan ensin pyytää käyttäjätunnuksia ilmottautumalla Ekapelin käyttäjäksi.

Miten peli toimii? Peli alkaa kirjainäännevastaavuuksien harjoittamisesta. Pelaaja kuulee äänteen, ja tarjolla on 15 kirjainta. Ensin vain yksi, sitten ehkä kolme, jos menee väärin seuraavaksi tulee yksi tai kaksi ja niin edelleen. Peli siis reagoi pelaajan vastauksiin, eli taitoihin ja taitojen kehittymiseen tai huononemiseen (taaperolla voi siis käydä näinkin). Parin väärän vastauksen jälkeen peli muuttuu taas yksinkertaisemmaksi. Oman kiinnostuksen ja taitojen mukaan voi tehdä myös lukuharjoituksia. Oikeiden vastausten myötä kertyy pisteitä, joilla saa ostettua itselleen eläintarroja. Tämä onkin juniorille mieleen, mutta myös traagisimmat hetket on koettu, kun pisteet loppuivat tarraostosten tohinassa. En tosin tiedä, miten kouluikäisiä saa virtuaalieläintarroilla motivoitua, mutta ehkäpä saa...


Junioria peli kiinnosti heti. Totta kai. Ensimmäisillä kokeilukerroilla suurin osa meni kuitenkin väärin. Siis enemmän kuin sattumakaupalla menisi, joten en oikein uskonut koko hommaan. Pikku hiljaa väärien vastausten osa väheni, skarppina hetkenä oikein menee jo lähes kaikki. Välillä huomio kiinnittyy ihan muuhun (taustan taloihin tai kaloihin), toisinaan hän näppäilee tarkoituksellaan vääriä vastauksia, koska silloin tulee hauskempi ääni tai animaatio.

Toistaiseksi ollaan päästy harjoittelemaan vain muutamaa kirjainta. S on varauksitta lemppari. Homma siis kuta kuinkin toimii, jos kerran taaperokin jotain oppii. Täytyy kyllä myöntää, että etenemisvauhti ei ole nopea, koska vääriä vastauksia tulee ilmeisestikin aivan liian paljon. 

Alussa juniori jaksoi keskittyä paremmin, kun pelasimme tietokoneella. Pelin äänteet  ovat synteettisiä, eli tietokoneella tehty, tai ainakin kovin siltä kuulostivat. Mobiiliversion äänteet kuulostavat toisinaan aivan joltain muulta kuin ihmispuheelta, joten kaipa idea pääsi juniorilta unohtumaan ja huomio kiinnittyi helpommin peliympäristön animaatioihin. Vaikka mobiiliversion äänet ovat tietokoneversiota huonommat, grafiikka on odotuksenmukaisempi ja kosketusnäyttöä on helpompi käyttää kuin hiirtä. Siis jos peliä vertaa muihin tarjolla oleviin mobiilipeleihin tai muihin tarjolla oleviin tietokonepeleihin. Voisin siis hyvin kuvitella, että esikoululaisia ja koululaisia puhuttelevampi ja siis heille toimivampi versio on mobiilipeli. Taaperoille on ehkäpä PC-versio tehokkaampi paremman äänenlaadun takia, jos hiiren käyttö ei haittaa. Itse en kuitenkaan halua koukuttaa lastani tietokoneeseen, ja mobiilipelitkin kaivamme esille vain silloin, kun harhautus on tarpeen.

Alun perin törmäsin koko peliin, kun näin sosiaalisessa mediassa videon tuttavani kaksivuotiaasta lukemassa yksinkertaisia taaperosanoja. Oli oppinut tämän pelin avulla. Aloin pohtia pelin mahdollisuuksia lukemiseen opettamisessa. Peli ohjaa pelaajan kiinnostumaan kirjaimista nykylapsille kiinnostavalla tavalla, ja tietokoneversioissa voi lukemani kuvauksen perusteella edetä kirjaimista tavuihin, sanoihin ja lyhyisiin teksteihin. Jos ja kun etenemisvauhti on (lähes)kouluikäisellä vähän nopeampi, tulee tuloksiakin varmasti nopeammin. Kaikki lapset eivät varmaankaan tykkää tietokonepeleistä (vai tykkäävätkö?), mutta monia ne varmasti kiinnostavat.



maanantai 8. helmikuuta 2016

Päiväkotia ja mitä näitä nyt on

Muuttojärjestelyt ovat päässeet siihen pisteeseen, että meillä on osoite. Osoite! Osoite mahdollistaa maahanmuuttajalle monenlaisia asioita, kuten vaikkapa päivähoitopaikan haun.

Päivähoito on Briteissä turkasen kallista ja tarjonta varsin värikästä. Edellisessä postauksessa mainitsemani muuttoapulainen kertoikin erään asiakkaansa itkeneen lohduttomana, koska lapsi piti laittaa tarhaan, jossa nyt sattui olemaan tilaa määrätystä päivästä lähtien. Tarha oli kamala, mutta pakko on pakko, koska työt alkoivat heti.

Koska sitä haluaa tarjota lapselleen parasta ja tarvitsee aikaa töilleen, täytyy unohtaa sosiaalidemokraattinen yhteiskunta kunnallisine päivähoitoineen, tehdä taustatyönsä mahdollisimman hyvin ja maksaa mukisematta. En halua lapseni liittyvän parinkymmenen kaksivuotiaan huutojoukkoihin ja syövän popkornia välipalaksi, joten hommiin.

Haluamme ensi alkuun lapsellemme äidinkielisen hoitajan sekä mahdollisimman pienen hoitoryhmän, mutta kuitenkin ryhmän, koska hän nauttii hoitopäivistä juurikin toisten lasten takia.  Hyvä lisä olisi, että hakuaikoja voisi neuvotella, koska kaikkien perheenjäsenten työpäivien pituus tulee vaihtelemaan. Päädyin siis selvittelemään perhepäivähoito- ja nanny share -vaihtoehtoja. Perhepäivähoitajat (childminder) tekevät töitä kotoaan kuten Suomessakin, mutta monet hakevat lapsia koulusta (school pick ups), joten iltapäivissä voi olla menoa ja meininkiä. Yllätyksekseni perhepäivähoitajatkin tarjoavat pitkää päivää, toisin kuin täällä Saksassa, joten normipäivä ei näytäkään loppuvan päikkäreihin, vaan voi jatkua iltakuuteen asti.


Pari päivää meni ensin mietiskellessä, mitä sitä voi täältä käsin jo tehdä. Tutustuin mahdollisuuksiin ja päätin alkaa etsiä sekä perhepäivähoitajia että nanny share -perheitä alueeltamme. Sitten tein profiilit parille eri sivustolle, joita tuttavat suosittelivat (childcare.co.uk ja nannyshare.co.uk) ja jäin odottamaan viestejä.

Mietin vielä yhden päivän ja päätin itsekin olla aktiivinen ja viestitellä muille. Kirjoitin muutaman viestin ja jäin taas odottamaan. Päivä meni ja viestejä ja vastauksia alkoi tupsahdella. Sovin skype-tapaamisia, laskeskelin nanny sharen kustannuksia ja yritin selvitellä perhepäivähoidon kustannuksia. Yllätyksekseni nanny share vaikutti perhepäivähoitoa edullisemmalta vaihtoehdolta. Uskoisin, että lastenhoitajan palkatessaan saa itse vaikuttaa päivän sisältöön, syömisiin ja ryhmän kokoon enemmän kuin jos päätyy ostamaan palvelun perhepäivähoitajalta. Lisäksi päivän pituus lienee paremmin neuvoteltavissa.

Juteltuani yhden perheen kanssa skypessä olin varmempi siitä, mikä meille on paras vaihtoehto ja miten sen helpoiten toteuttaa. Taas kävi mielessä sosiaalidemokraattisen yhteiskunnan tarjoamat palvelut, mutta muistin myös ilmaisen tukiverkon vaikutuksen sekä haittapuolet: valinnanvaraa on, mutta loppujen lopuksi puolestasi päättää joku toinen, ja kun jotain saa ilmaiseksi, tulee sitä harvemmin mietiskeltyä positiivisesta näkökulmasta.


Ilmainen päivähoito ei kuitenkaan ole osa monenkaan vanhemman todellisuutta edes maantieteellisesti kovin lähellä sosiaalidemokratian mekkaa. Tähän asti meilläkin oli onnea, joka ei mitenkään riippunut meistä, vaan osavaltiomme lainsäädännöstä.









keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kun suomityttö apua pyysi...

Vaikka suomalainen luonto ei oikein apua anna pyytää, tällä kertaa päädyimme sellaista ottamaan. Tarkoitus oli siis ensin hakea itse oma asunto, jotta tulisi tutustutta eri seutuihin sekä aloitettua uuteen kotipaikkaan tutustuminen hyvissä ajoin ennen muuttoa. Kävi kuitenkin niin, että aikaa ei loppujen lopuksi ollutkaan tarpeeksi (tai sitten jahkailimme liikoja) ja lopulta päätimme antautua ammattilaisten armoille.

Pyysimme apua miehen työpaikan käyttämältä relocation-firmalta, erään kollegan suosittelemalta agentilta. Itse asiassa tapasimme agenttimme ensi kerran jo marraskuussa. Miehen aikaisempia muuttoja seuranneena, minulla ei ole ollut tähän mennessä hyvää sanottavaa näistä agenteista ja kalliitakin ovat. Enemmänkin ovat vaikuttaneet harrastuspohjalta toimivilta tyypeiltä, joilla se ensimmäinen urayritys ei päätynyt nosteeseen ja toinen ei niin jaksa kiinnostaa, mutta mitäpä tuosta, koska avuntarpeessa olevia ulkkiksia voi aina vähän ylilaskuttaa.


Tällä kertaa olenkin ollut oikein otettu agenttimme asiantuntevuudesta ja siitä, että hän oikeasti kuunteli meitä, halujamme ja tarpeitamme. Voin toki olla tottumaton brittikulttuurin kohteliaisuuksiin, mutta osa varmasti menee apurimme asiantuntijuuden piikkiin. Mikäli olet Lontooseen muuttamassa ja tarvitset ammattimaista apua ja haluat pysyä tiukassa budjetissa, voit aloittaa tästä. Vaikka useammin avun etsiminen varmasti aloitetaan täältä

Eräs tammikuinen tiistai viimein koitti odotettu päivä ja lähdimme asunnonhakumatkaan apurimme kanssa. Agentit saavat yleensä toimeksiannon ihmisiltä, jotka lentävät uuteen kotimaahansa päiväksi tai kahdeksi, ja kulmat eivät tosiaan ole kovin tutut. Agentti kyseleekin toiveita, harrastuksia ja haluaa tietysti tietää budjetin.

Meille oli buukattu yhdelle päivälle 14 asunnonkatselmusta. Aikaa tähän kului reilu kuusi tuntia. Yksi peruuntui päivän aikana ja yksi sovittiin päivän mittaan, joten lukumäärä pysyi samana. Agentti tuntee Lontoon asuntomarkkinoiden liikkeet, joten mikään ei tullut hänelle yllätyksenä. Hän ajeli ympäri valitsemiamme kaupunginosia ammattimaisin ottein ja kertoili näkemistämme kaupoista, asemista, metrolinjoista, leikkipuistoista, kaupungintaloista, teattereista sekä antoi vinkkejä liikenteessä pärjäämiseen ja (sakotta) parkkeeraamiseen. Ah, kaikki tämä taito ja tieto muutaman tunnin aikana! Puhumattakaan siitä, että sai päivän ajan katsella pelkääjän paikalta, miten väärällä puolella ajetaan.

Jokaisen näytön jälkeen hän antoi oman rehellisen mielipiteensä ja kuunteli meidän mielipiteemme. Päivän päätteeksi keskustelimme hetken tarjouksen tekemisestä, ja hän selitti tarjouksenannon kaavan meille. Olimme kyllä saaneet kaiken tämän tiedon kirjallisena jo etukäteen. Nukuimme yön, nukuimme toisen. Sitten teimme agentin ohjeistuksesta ja hänen kauttaan kaksi suullista tarjousta, sitten yhden kirjallisen, maksoimme käsirahan talon poistamiseksi markkinoilta ja jäimme odottamaan seuraavaa askelta.

Löytyy citystä vihreääkin.
Mikäli avun palkkaaminen tuntuu turhalta luksukselta, jossa voi helposti säästää, kannattaa muistaa, että he tuovat mukanaan kontaktinsa ja lupaavat laatua (josseivät, vaihda agenttia). Voihan toki itsekin luoda suhteita kiinteistövälittäjiin, mutta silti ei voi olla varma kiinteistövälittäjien työn laadusta ja aikaakin tähän kuluu. Relocation-agentti tuskin käyttää kiinteistönvälittäjää, joka ei ole luotettava tai jolla on turhan suuret puheet. Hän tuntee välittäjät, ja saa kuulla heiltä asunnoista, jotka eivät vielä ole julkisesti tarjolla. Agentti myös auttaa sopimusten (vuokra, sähkö, netti, tv, vakuutukset) teossa ja neuvoo vuokratakuiden takaisinsaatavuuden kanssa. Aivan joka maassa kun ei niitäkään takaisin makseta, jos pienintäkin syytä remontille löytyy ja joskus vaikka ei löytyisikään. Nyt osaamme jo ennen muuttoa arvioida, kuinka montaa päivää tarvitsemme asunnon remppaamiseen pois muuttaessa.

Ja lopuksi vielä neuvoisin käyttämään vain pienempiä firmoja, joissa pystyy neuvottelemaan itselleen sopivan muuttoapupaketin sekä sellaisia agentteja, joilla on suhteellisen kiire (siis paljon asiakkaita) ja joihin pystyt heti luottamaan. Ei siis sellaisia, joilla on tarjota vain yksi sopimusmalli ja joilla olisi tuntikausia aikaa kierrellä huonekaluliikkeitä ja kahvitella kanssasi, koska tämä lysti ei ole ilmaista ja he laskuttavat siitäkin.

Apurin palkkaus muuttoa järjestelmään ei ole halpaa hommaa, mutta pieniä eivät ole muuttobudjetitkaan, eivätkä asunnot halpoja, saati sitten nuo käsirahat tai takuuvuokrat, eikä vuokrasopimuksetkaan joka paikassa reiluja, saati sitten vuokranantajat ja aikaakaan ei aina ole tuhottomasti. Toisilla on aikaa selvittää asunnonhakukuvioita tutuilta tai tuttujen tutuilta ja kärsivällisyyttä muuttaa ensin väliaikaiseen asuntoon, toiset pelaavat uhkapeliä. Me järjestimme homman nyt näin. Jos ei olisi ollut mahdollisuutta palkata apua, olisin ainakin lukenut tuon mainitsemani opuksen ja tutustunut vuokralaisen ja vuokranantaja velvoitteisiin.

--
Mikäli päädyt pyytämään apua Tudoreilta (ei kuninkaallisilta sellaisilta), mainitse minut ja blogi, niin saat alennusta.