maanantai 16. tammikuuta 2017

Asiaankuuluvalla aksentilla

Olen jo jonkin aikaa kiinnittänyt huomioni siihen, että kun napero puhuu suomea isälleen, tekee hän sen aika kuuluvalla saksalaisella aksentilla. Viime viikkoina olen kuunnellut usein sivusta, kun lapsi on ikään kuin opettanut isälleen suomea. Isänsä aloitteesta, ei napero vielä ole itse tehnyt aloitteita opettaa suomea kenellekään.

Onhan tästä tutkimustuloksiakin. Kaksikielisten aksentti muuttuu hiuksenhienosti ympäristön mukaan. Siis kun saksansuomalainen puhuu Saksassa suomea tai kun hän tekee saman Suomessa on havaittavissa pienen pieniä eroja – ei siis mitään ihmiskorvin kuultavaa, mutta jotain puheelle tapahtuu. Aika hurjaa, miten helposti mukaudumme ympäristöömme ja vielä ihan huomaamatta.

Jotakuta voi kiinnostaa, miksi mukautamme puhetapaamme – siis aksenttia. Kaikenlaisella mukautumisella haetaan ympäristön hyväksyntää eli ryhmän jäsenyyttä, ja se voi tapahtua huomaamatta. Tilanteen altavastaaja mukautuu yleensä enemmän kuin johtohahmo. Jos joskus on kiinnostunut testaamaan puhekumppaninsa mielipidettä itsestään, voi tehdä vaihvihkaisen eleen, kuten kallistaa päätään tai hipaista korvaansa, jos toinen tekee jotain samanlaista, on yhteisen sävelen etsintä alkanut. 

Kerran puutuin kuitenkin pelin kulkuun. Mies kysyi naperolta, miten jotain sanotaan suomeksi – en nyt muista mitä. Oikea vastaus kuulosti enemmän saksalta kuin suomelta, ja sanoinkin, että tuo oli kyllä saksaa, ei suomea. Napero naurahti, ja sanoi saman ilman aksenttia, ihan supisuomeksi. Tietoista touhua siis. Ei syytä huoleen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti